Into-keskus avautui yleisölle 21.4.2017

Killinkosken Wanhalle tehtaalle keväällä 2017 perustettu Into-keskus on osoitus siitä, mihin laaja-alaisella ennakkoluulottomalla yhteistyöllä päästään.

Kuva: Studio Ikafoto

Filosofian maisteri Aamu Nyström (1934 - 2014) kuului kulttuurisukuun, Hämeenkyrön nimismies Väinö Nyström oli hänen isoisänsä, I. K. Inha ja Usko Nyström hänen isosetiään. Hänen isotätinsä Tyyni Nyström oli taiteilija ja olympiavoimistelija. Hänen isänsä, nuorempi Usko, tallensi Hämeenkyrön ja Kainuun maisemia satoihin tauluihin.

Aamu toimi äidinkielenopettajana Jyväskylän Normaalilyseossa ja Tampereella sairaanhoitajaopistossa. Eläkkeellä ollessaan hän kirjoitti I. K. Inhan ja samalla sukunsa elämänkuvauksen joka ilmestyi 2011.

Virtain kaupunki on ottanut vastaan Aamu Nyströmin perinnön. Testamentti sisältää aineistoa, joka mahdollistaa I. K. Inhan henkilöhistorian ja kirjallisen tuotannon tutkimisen ja esittelyn. Testamentin mukaan Virroille tulee perustaa Into-keskus, johon kootaan testamentissa määrättyä esineistöä ja muuta materiaalia.

Huhtikuussa, 21.4.2017 avattava Into-keskus tulee ylläpitämään Nyströmin kulttuurisuvun muistoa Virroilla sekä esittelemään virtolaissyntyisen mestarikuvaaja I. K. Inhan toimintaa myös kirjailijana, toimittajana, kriitikkona ja kääntäjänä.

Into-keskuksen synty

Vilhonkatu, Helsinki. Kuva: I. K. Inha 1908, Suomen Valokuvataiteen museo

Into-keskuksen perustamiseksi toteutettiin hanke, johon saatiin rahoitusta paikalliselta toimintaryhmä Poko ry:ltä. Tämän hankkeen aikana tehtiin suunnitelma, jonka perusteella Into-keskus perustettiin eri toimijoiden yhteistyön ja suuren Innon voimalla.

Aamu Nyströmin testamentin jäämistön dokumentoinnissa arvokasta työtä tekivät FM Jaana Kallio ja Juha Kallio, luetteloivat ja valokuvasivat jäämistön. Into-keskukselle testamentattu materiaali koostuu lähinnä Inhan sisarusten ja näiden lasten huonekaluista, taiteesta ja astioista sekä muutamista tuoleista ja pikkuesineistä Jäähdyspohjan Valkeajärven kodista. Nyströmin sisaruksista esillä ovat erityisesti arkkitehti Usko Nyström ja kouluneuvos Solmu Nyström joka muodostaa pohjan Killinkosken kulttuurimatkailukohteelle Into-keskukselle.

Testamenttiin sisältyvä kansallisesti arvokas kirjallinen jäämistö koostuu Inhan henkilökohtaisista papereista ja kulttuuriperheen kirjoista. Tämä tutkimuksellisesti arvokas kulttuurihistoriallinen aineisto on siirretty Virtain kirjaston kotiseutuarkistoon.

Into-keskuksen lavastuksesta vastasi tehtävään täydellä sydämellä paneutuen Oskari Löytönen.

Into-keskuksen rakennushankkeen toteutuksesta, osin suunnitelusta ja työnjohdosta Wanhalla Tehtaalla vastasi Killinkosken kyläyhdistyksen ja Nauhala Oy:n puolesta pj. Vesa Postinen, joka on myös kyläyhdistystoiminnan puitteissa luonut vuosien aikana Wanhasta Tehtaasta merkittävän kulttuurimatkailukohteen jossa vierailee vuosittain yli 20 000 kävijää.

Päävastuu Into-keskuksen rakennusteknisestä suunnittelusta ja toteuttamisesta: Matti Kaarre.
Muut rakentamiseen osallistuneet: Jaana Purakasmäki (tekstiilit, ompelutyöt), Jere Vuorela, Pentti Kivelä, Jarmo Koskinen, Pentti Luodes, Timo Tanhua, Kari Salin, Risto Kumpulainen, Esko Heikkilä.

Into-keskuksen ja Killinkosken Wanhan tehtaan kulttuurimatkailun kehittämiseen on tuonut suurta osaamista ja innovatiivisuutta Tampereen ammattikorkeakoulun, Virtain lukion ja Tampereen seudun ammattiopiston Mediapoliksen monialainen opettajien ja opiskelijoiden yhteistyö. TAMKin liiketalouden monimuotokoulutuksen (tradenomi) opiskelijat ovat miettineet asiakaskokemuksia, tarinoiden merkitystä yritystoiminnassa sekä luoneet uusia tuote- ja palvelukokonaisuuksia.

Poko ry:n minileader-rahoituksella toteutettiin "Virtain lukio goes kulttuuri @Killinkoski" -hanke. Rahoitus mahdollisti lukion ja ammattiopiston av-linjan opiskelijoiden yhteistyön.  Yhteiset kokemukset avasivat eri ikäisille ja eri alojen opiskelijoille oven oman kulttuuriperintömme ymmärtämiseen. Yhtenä hankkeen tuloksista oli perinteisen kulttuurihistorian tuominen nuoria kiinnostavaksi.

Into-keskuksen markkinointiin liittyvästä graafisesta suunnittelusta vastaa Linda Peltola/Lindavision.

Suomen valokuvahistoriallinen yhdistys ja Seppo Poutala vastaavat valokuvaukseen liittyvien kameroiden ja materiaalien hankinnasta.

Energisellä innolla Virtain kaupungilta yhteyshenkilönä hankkeessa on toiminut Heidi Tanhua.